Rototiltin uuden sukupolven kourat tuovat lisää voimaa ja kestävyyttä

31.5.2023

Press

news item image
Rototilt jatkaa uusinta tuotelanseerausten sarjaansa esittelemällä uuden sukupolven lajittelu- ja yleiskourat. "Ne kuuluvat työkaluvalikoimamme suosituimpiin tuotteisiin. Huolehdimme jatkuvalla tuotekehityksellämme siitä, että näin on myös jatkossa", tuotepäällikkö Sven-Roger Ekström sanoo.

Rototilt Groupilla on vahva perinne innovaatioissa ja tuotekehityksessä ja se luo kaivukoneille uusia käyttöalueita rototilttien, pikaliittimien ja alkuperäisten työlaitteiden avulla. Nyt se tuo työlaitevalikoimaansa uuden sukupolven kourat, eli lajittelukourat ja yleiskourat keskiraskaan painoluokan kaivukoneisiin. Uusi suunnittelu ja sylinteri ovat uusien mallien kaksi merkittävintä ominaisuutta. Rototiltin tuotepäällikkö Sven-Roger Ekströmin mukaan tämä on lisännyt kourien tehokkuutta verrattuna aiempiin saman painoluokan kouriin.

"Rototilttiin kiinnitettyihin kouriin kohdistuu suurta rasitusta monesta kulmasta, joten on tärkeää, että ne ovat riittävän vankkoja ja kestäviä. Parannukset tässä suhteessa ovat olleet päätavoitteena kehittäessämme uutta sukupolvea. Yleiskourien sulkeutuvassa rakenteessa on ylimääräinen nostopiste, joka helpottaa kivien kaltaisten esineiden käsittelyä. Lajittelukourissa on käännettävä kärkiteräs ja ne sulkeutuvat kärjet vastakkain. Kenttätesteissämme käyttäjät ovat huomanneet suuren eron tartuntavoimassa verrattuna aiempiin malleihin, mikä on tehokkaan sylinterin ansiota", Sven-Roger sanoo.

Uusien kourien pysyvä ominaisuus on kestävyys. Uutta on kuormanpitoventtiilin integrointi sylinteriin, mikä osaltaan lisää rakenteen kompaktiutta ja suojaa venttiiliä ulkoiselta kulutukselta. Niissä on myös kaksinkertaiset rinnakkaiskiinnikkeet ja suuri taitettu, kouraa suojaava pohjalevy sekä levitystapit nopeita säätöjä varten.

"Rakenne minimoi pitkällä aikavälillä vaurioriskin. Lisäämämme ääriasennon pysäyttimet ja ääriasennon vaimennus suojaavat työlaitteen entistä paremmin vaurioilta. Kourat yhdessä AFT ST -kiinnikkeen kanssa helpottavat myös kouran pyöritystä ja kallistusta suoraan rototiltin kanssa. Työlaitteemme ovat aina optimoituja käytettäviksi yhteydessä rototilttiin, ja tämä on siitä täydellinen esimerkki", Sven-Roger kertoo.

Rototiltin uudet kourat ovat myös Open-S-standardin kanssa yhteensopivia, joten käyttäjät voivat vapaasti yhdistellä useiden valmistajien tuotteita.

"Pikaliittimen, rototiltin tai työlaitteen valinnan on aina oltava koneen omistajan tai kuljettajan vapaasti päätettävissä. Jos käytössä on jo toisen valmistajan Open-S-standardiin kuuluvia tuotteita, kouramme toimivat hyvin järjestelmässäsi", Sven-Roger sanoo.

Uusien kourien myynti on jo alkanut, ja ensimmäiset toimitukset ovat odotettavissa alkusyksystä 2023.

Haluatko tietää enemmän Rototiltin tuotteista?

Etsi jälleenmyyjää

Lue lisää