Rototilt® Group

Rototilt® on kansainvälinen yritys, jonka menestyksen perustana on pitkäjänteinen ja määrätietoinen tuotteiden ja prosessien kehittäminen, aina kaivukoneen kuljettajan näkökulmasta. Kaikki alkoi maailman ensimmäisen rototiltin kehittämisestä ja jatkuu nyt laajalla tuotevalikoimalla pikaliittimiä, rototilttejä, työlaitteita, ohjausjärjestelmiä ja älykkäitä ratkaisuja, jotka antavat sinulle mahdollisuuksia saada aikaan enemmän.

Rototiltin historia alkoi vuonna 1953

Allan ja Rune Jonsson perustavat yrityksen Br. Jonsson.

Lue lisää

Ura

Tule osaksi kansainvälistä yritystä, joka tekee työtä kaivukoneen kuljettajan näkökulmasta koko toimialan mullistamiseksi. Tarjoamme työpaikan, jossa yhteisöllisyys on vahvaa ja jossa voit kasvaa ja kehittyä.

Uutisia

Tuotelanseerauksia, uusia yhteistyöhankkeita, yrityspanostuksia ja paljon muuta. Tutustu Rototilt-konsernin uusimpiin uutisiin.

Historia

Ensimmäinen Rototilt®-merkkinen rototiltti valmistui vuonna 1986. Yrityksen historia ulottuu kuitenkin paljon kauemmaksi, matkamme alkoi jo 50-luvun puolivälissä.

Vastuullisuustyö

Vastuullisuustyömme perustuu pitkäjänteisyyteen, jossa ratkaisevaa on sitoutuneisuus, systemaattisuus ja osallisuus.

Ota yhteyttä

Haluatko ottaa meihin yhteyttä? Soita tai lähetä sähköpostia lähimpään Rototilt-toimipaikkaan tai lähimmälle yhteyshenkilölle. Voit myös lähettää viestin käyttämällä yhteydenottolomakettamme.

Tuotteet

Rototilt® tarjoaa laajan tuotevalikoiman pikaliittimiä, rototilttejä, työlaitteita, ohjausjärjestelmiä ja lisävarusteita, jotka tekevät kaivukoneestasi monitoimikoneen.