Rototilt on olympiakultaa voittaneen Jonna Sundlingin uusi yhteistyökumppani

2.1.2023

Press

news item image

Jonna Sundling

Sekä Rototiltin että Jonna Sundlingin juuret ovat Vindelnin kauniissa metsissä. Molemmat ovat luoneet itselleen vahvan nimen niin paikallisesti kuin myös ympäri maailmaa. Rototilt, yksi maailman johtavista rototilttien ja kaivukoneisiin tarkoitettujen työlaitteiden valmistajista, on monien vuosien ajan kasvanut voimakkaasti ja laajentanut kansainvälistä toimintaansa. Tämä matka ei juurikaan poikkea hiihtokuningatar Jonna Sundlingin kokemasta. Myös hän aloitti Vindelnissä ja on sittemmin noussut korkeimmille palkintopalleille eri puolilla maailmaa.

”Olemme hyvin iloisia ja ylpeitä alkavasta yhteistyöstä Jonna Sundlingin kanssa. Jonna on monessa mielessä tärkeä esikuva ja edustaa juuri niitä ominaisuuksia, joita itsekin mielellämme korostamme. Meitä yhdistävät alkuperä, sinnikkyys, keskittyminen tasa-arvoasioihin ja kestävään kehitykseen sekä halu kehittyä ja panostaa tulevaisuuteen. Siksi meille on sekä inspiroivaa että hauskaa voida jatkaa yhdessä Jonnan kanssa yhteisiä pyrkimyksiämme, Vindelnistä ulos maailmaan”, sanoo Rototilt-konsernin henkilöstöjohtaja Peter Strömberg.

Rototiltille on myönnetty ”Great Place to Work” -sertifikaatti, ja yritys nimettiin Ruotsissa vuoden 2022 urayritykseksi sekä vuoden tulokkaaksi ”Stora Karriärdagen” -tapahtumassa. Tämä on tunnustus vahvalle yrityskulttuurillemme, kasvullemme ja tavoitteellemme olla houkutteleva työnantaja. Jonna Sundling tuntee ylpeyttä uudesta yhteistyöstä ja on iloinen Rototiltin hyvästä maineesta.

”Minusta on tärkeää pystyä seisomaan yhteistyökumppaneitteni takana ja tuntea, että yhteistyömme toimii hyvin. Rototilt on perheyritys ja tytäryhtiöineen merkittävä toimija työmarkkinoilla eri puolilla maailmaa ja myös Ruotsin Länsipohjan alueella sekä kotikunnassani Vindelnissä. Tällaisten pienten yhteisöjen asukkaille ja kehitykselle elinkeinoelämä ja urheilu ovat äärimmäisen tärkeitä. Siksi minusta tuntuu todella hyvältä tehdä yhteistyötä Rototiltin kanssa, joka panostaa paikallisyhteisöön ja tulevaisuuteen. Odotan innostuneena tuloksia, joita pystymme saavuttamaan yhdessä”, Jonna Sundling sanoo yhteistyöstä.