Rototilt kertoo jälleen kerran onnistuneesta Excavator Hero -kierroksesta

9.9.2022

Press

news item image
Excavator Hero 2022 -äänestyksen päätyttyä Rototilt ja voittaja Steve Lafontaine kertovat osallistumisesta ja kokemuksista tämän vuoden kilpailun yhteydessä. "Tuki, jonka sain lähipiiriltäni, Liebherr Canadalta ja varsinkin ystäviltäni ja perheeltäni, on ollut mahtavaa", Lafontaine sanoo.

Excavator Hero on Rototiltin järjestämä kilpailu, joka haastaa kaivukoneen kuljettajia kaikkialta maailmasta näyttämään itse tekemillään videoilla, mihin he pystyvät kaivukoneellaan ja Rototiltin tuotteilla. Kilpailuun valittiin kaikkiaan kahdeksan videota, ja kolmen yleisöäänestyskierroksen jälkeen kävi selväksi, että tämän vuoden Excavator Hero on Steve Lafontaine Kanadan Ontariosta.

‒ Olin yllättynyt ja iloinen kuullessani, että videoni oli valittu. En ollut uskonut, että pääsisin kärkeen ja minusta tulisi tämän vuoden Excavator Hero. Tuki, jonka sain lähipiiriltäni, Liebherr Canadalta ja varsinkin ystäviltäni ja perheeltäni, on ollut mahtavaa, Steve kertoo.

Videolla Lafontaine näyttää sekä päivittäistä työtään että hieman toisenlaisia taitojaan. Hän osoittaa esimerkiksi tarkkuutensa poimimalla pihtimoduulilla käsineparin ja ojentamalla sen kollegalleen. Excavator Hero -tittelin lisäksi hän voitti 10 000 euroa käytettäväksi valitsemaansa Rototilt-tuotteeseen sekä matkan yrityksen tehtaalle ja pääkonttoriin Vindelniin Ruotsin Länsipohjassa. 

‒ Odotan innolla matkaani Ruotsiin, sillä olen halunnut vierailla Rototiltin tuotantolaitoksella siitä lähtien, kun ostin ensimmäisen rototilttini, hän sanoo.

Seuraajat olivat innolla mukana

Vuoden Excavator Hero -kilpailussa annettiin yhteensä 6 781 ääntä. Rototiltin sosiaalisesta mediasta vastaava Jack Sklenar on tyytyväinen seuraajien osoittamaan intoon osallistua sekä kilpailusivulla että yrityksen sosiaalisessa mediassa.

‒ Seuraajiemme into osallistua on ollut aivan uskomaton. Kilpailun aikana kilpailusivulla oli yli 15 000 kävijää. On hienoa nähdä, että kilpailu kiinnostaa ja että ihmiset tuntuvat pitävän sitä arvossa. Olemme innoissamme Excavator Heron jatkosta ja odotamme kovasti Steven tapaamista pian täällä Ruotsissa, Jack kertoo.