Uusia tuotteita markkinoille – Rototilt Control yhä useampiin kaivinkoneisiin

2.10.2023

Press

news item image
Rototilt Control on Rototiltin uusi tuotekonsepti, johon kuuluvat rototiltit, ohjainkahvat ja uusi helppokäyttöinen ohjausjärjestelmä. Nyt yhtiö kertoo, että konsepti laajenee entistä useampiin kaivinkoneisiin. Seuraavana vuorossa on kompakti rototiltti RC3. "Myös pienemmistä kaivinkoneista tulee koko ajan kehittyneempiä. Rototilt Control -uutuuksista voi olla paljon hyötyä juuri näille koneille", tuotepäällikkö Sven-Roger Ekström sanoo.

Rototilt Control -konseptiin liitettiin viime vuonna RC System -ohjausjärjestelmä, RC Joysticks -kahvat ja RC Rototilt -sarja. Uusi RC Connect -sovellus, joka myös kuuluu konseptiin, antaa mahdollisuuden etätukeen myös kentällä. Julkistamisensa jälkeen vuonna 2022 järjestelmää on laajennettu yhä useammilla malleilla. Nyt Rototilt kertoo, että siihen lisätään myös 6–12 tonnin kaivinkoneisiin tarkoitettu rototiltti RC3.

"Rototilt Control -tuotesarjan seuraava kehitysaskel koskee kompakteja koneita, joista RC3 on vuorossa ensimmäisenä", tuotepäällikkö Sven-Roger Ekström sanoo. "Tämä konesegmentti on viime vuosina kasvanut yhä enemmän. Kaivuujärjestelmälle varatun tilan ja parannetun hydrauliikan ansiosta RC3 voi tarjota yhä parempaa tarkkuutta juuri pienille kaivukoneille."

Uusissa RC-sarjan rototilteissä käytetään RC System -ohjausjärjestelmää. Uudesta näytöstä ja turvalukitustoiminnoista voi Sven-Rogerin mukaan olla erityisen paljon etua varsinkin, kun SecureLock-turvaratkaisu on tuotteessa vakiovarusteena.

"Työturvallisuus on aina etusijalla. SecureLock perustuu patentoituun ratkaisuun, jossa turvalukossa on elektroniset anturit, ja se täyttää EN474-standardin:n tiukat turvallisuusvaatimukset", hän sanoo. "Se, että SecureLock kuuluu vakiovarusteena RC-sarjaan ja että RC System -ohjausjärjestelmän näytössä on sisäänrakennetut painikkeet turvalukon hallintaa varten, on tärkeä askel tuotekehityksessämme."

RC3:n myynti on suunniteltu alkamaan 6. lokakuuta 2023, ja Rototiltin mukaan jatkossa on tulossa lisää uusia tuotteita.

"Kehitämme jatkuvasti tuotevalikoimaamme niin työlaitteiden kuin myös rototilttien osalta. Seuraava askel Rototilt Control -järjestelmässä on jo kehitteillä", Sven-Roger sanoo lopuksi.

Rototilt Control

Rototilt Control on uusi innovatiivinen konsepti, johon kuuluvat ohjausjärjestelmä, ohjainkahvat, aivan uusi rototilttisarja tulevaisuuden kaivukoneiden kuljettajille ja etätukisovellus.

Haluatko tietää enemmän Rototiltin tuotteista?

Etsi jälleenmyyjää

Lue lisää